Innovaattorin DNA

Tervetuloa ensimmäisen blogini äärelle! Tarkoitus oli kertoa prosessidraaman kurssista, mutta kurssi peruttiin viime hetkellä, enkä haaveilustani huolimatta sinne siis päässyt. Vaihtoehtoista ajanviettotapaa miettiessäni sain idean tämän blogin aiheesta. Kuinka omaa luovuutta ja idearikkautta voi laajentaa? Kuinka löytää vaihtoehtoinen tapa toimia, vaikka silloin kun pettymys kurssin peruuntumisesta jyskyttää takaraivossa?

Luovuutta voi harjoittaa

Tänä päivänä puhutaan paljon luovuudesta ja innovatiivisuudesta. Kaikki haluavat tehdä asioita erilailla ja mullistaa maailmaa. Eri tahoilla saarnataan, kuinka luovuus on ainoa elinehto tulevaisuuden työmarkkinoilla. Tämän päälle luemme visionäärien ja elämää mullistaneiden ihmisten elämänkertoja ja samalla pohdimme oman ajattelumme kapeutta. Todellisuudessa (yhtään vähättelemättä) suurin osa meistä kuitenkin elää verrattain tavallista, keskivertoa elämää, joka päällisin puolin ei näytä siltä, että innovaatioiden ilotulitukset räjähtelevät tai luovuuden kukkaset kukoistavat. Vai onko totuus sittenkään tämä? Voisiko sittenkin meillä kaikilla olla mahdollisuus löytää tavanomaisesta elämästä lukemattomia näkökulmia ja luovuuden lähteitä? Voisiko olla, että täytyykin vain astua oman sielunmaiseman ulkopuolelle ja katsoa kunnolla ympärilleen?

Creativity is seeing what everyone else has seen, and thinking what no one else has thought – Einstein

Eräässä kuusi vuotta kestäneessä tutkimuksessa tutkittiin tuhansia innovatiiviseksi miellettyjä yrittäjiä, johtajia ja yksilöitä. Tutkimuksen avulla tunnistettiin 5 ominaisuutta, jotka kaikista innovatiivisimmat yksilöt omasivat. Tutkijat nimittivät näitä ominaisuuksia ”Innovaattorin DNA:ksi”. Ja hei, jos nämä ominaisuudet eivät ole omassa DNA:ssa, niitä voi onneksi aina kehittää! Vinkkejä tähän löydät blogin lopusta.

Innovaattorin 5 ominaisuutta

Kyseenalaistaminen. Innovaattori uskaltaa kyseenalaistaa olemassa olevia käytäntöjä, sekä kysyä provokatiivisiakin kysymyksiä. Kyseenalaistamisen tarkoitus ei aina ole oikeiden vastausten löytäminen, vaan nimenomaan oikeisiin kipukohtiin osuvien kysymyksien esittäminen. Rohkea kysyjä ei myöskään niele vastauksia ilman kunnollisia perusteluja. esimerkiksi Pierre Omidyar (eBayn perustaja) on sanonut: ”My learning process has always been about disagreeing with what I`m being told and taking the opposite position, and pushing others really justify themselves”. Vain kysymällä oikeat kysymykset, voi uusi ja erilainen saada alkunsa.

Tarkkaileminen. Oletko koskaan kiinnittänyt huomiota ihmisiin ja asioihin ympärilläsi? On uskomatonta, kuinka paljon voimme oppia ja omaksua vain tarkkailemalla toisia ihmisiä. Kuinka kollegasi kohtaa asiakkaan? Kuinka aviopuolisosi puhuu lapsillenne? Kuinka ihmiset sinulle vieraassa kulttuurissa toimivat? Jokainen meistä voi harjoittaa omassa elämässään poikkitieteellistä etnografista tutkimusta, jonka avulla voi omaksua itselleen uusia näkökulmia ja toimintatapoja. Minä esimerkiksi rakastan seurata lasteni mielikuvituksen täyteistä arkista touhuilua. Kodissamme olevat tavarat ja huonekalut saavat päivittäin lukuisia uusia merkityksiä ja käyttötapoja. Mikä vain voi olla mahdollista, kun annamme mielemme pysyä avoimena.

Pysähdyitkö tarkkailemaan kuvaa? Miksi kuva on laitettu juuri näin päin? Saat itse keksiä vastauksen.

Kokeileminen. Innovaattori kokeilee rohkeasti uusia asioita ja hakee elämyksiä arkirutiiniensa ulkopuolelta. Joogaystäväni, työurallaan paljon nähnyt Riitta Patja kertoi, että hän on aina tarttunut rohkeasti uusiin työtehtäviin, vaikka ne eivät aina olisi auttaneet kipuamaan uratikkaita ylöspäin. Joskus on voinut pikemminkin näyttää siltä, että uusi tehtävä on ”ns. askel taaksepäin” . Ihmettelijöille Riitta on kuitenkin aina vastannut: ”Ai, en ajatellutkaan asiaa tuolla tavalla. Mielestäni tarjolla oli vain tehtävä, jota en ole vielä kokeillut ja jota en vielä osaa tehdä.” Kun isossa yrityksessä tarpeeksi kauan kiertää eri tehtävissä, voimme jokainen vain kuvitella, kuinka monipuolista näkemystä siinä ajassa on mahdollista itselleen kartuttaa, muhkean palkkapussin sijaan. Nykyisin Riitta työskentelee aluejohtajana Nordeassa.

Riitta Patjan lempiajatus

Rohkeuteen kokeilla kuuluu toki myös epäonnistuminen ja ajoittainen kompurointi. Vain kokeilemalla voi epäonnistua tai onnistua. Molemmissa tapauksissa oppi on kuitenkin taattu. Epäonnistumisesta puhuttaessa mieleeni nousee usein Brené Brownin kaunis ajatus: ”There is no greater threat to the critics, cynics, and the fearmongers than a woman who is willing to fall because she has learnt how to rise.” 

Verkostoituminen. Innovaattori rakastaa pitkiä keskusteluita ja kohtaamisia, koska tietää, että paras tapa oppia, on vaihtaa ajatuksia ja näkökulmia toisten ihmisten kanssa. Ja mitä poikkeavampi näkökulma, sen parempi mahdollisuus oivaltaa elämästä jotain uutta. Innovaattori uskoo, että jokaikinen kohtaaminen voi olla uusi mahdollisuus ja alku jollekin kauniille ja erilaiselle: uusi arvokas ystävyyssuhde, mahdollisuus henkiseen kasvuun tai mieletön oivallus. Parasta innovaattorista on se, että oma mielipide muuttuu toisen näkökulman takia: tämä on selkein merkki siitä, että omaa ajattelua on pystynyt muokkaamaan. Tällaiseen ”verkostoitumiseen” ei edes tarvita supersosiaalista luonnetta. Ripaus uteliaisuutta ja ihmisrakkautta riittää.

Assosiaatiokyky ja kokonaisuuksien hahmottaminen. Edellä mainittujen taitojen aktiivinen hyödyntäminen on avain uusien ideoiden ja näkökulmien viljelyyn. Näiden ominaisuuksien harjoittamisesta kumpuaakin innovaattorin 5 ominaisuus: kyky hahmottaa laajoja kokonaisuuksia ja sitoa yllättäviäkin narunpätkiä yhteen. Vain mahdollisimman kokonaisvaltainen ymmärrys voi auttaa meitä setvimään edes hieman paremmin tätä kompleksista ympäristöä, jota elämäksi kutsutaan. Lohdullista on, että tämän tärkeän assosiaatiokyvyn voi nähdä ”mentaalilihaksena”, jota meistä jokainen voi vahvistaa ja harjoittaa, vaikka päivittäin.

Nancy Adler: johda kuin taitelija (videon bongasin eräältä professoriltani)

Innovaattorin 4 harjoitusta

Kyky innovoida on siis ennen kaikkea kyky laajentaa omia ajatuksia, ns. ”nähdä laatikon ulkopuolelle”. Tämän, jo melkein kliseeksi kääntyneen fraasin me kaikki jo tiesimmekin. Mutta tiesitkö, kuinka laatikon ulkopuolelle sitten oikeasti astutaan? Minä en ole vielä ihan varma, mutta kovasti haluaisin yrittää. Alla muutamia harjoitustehtäviä, joita itse olen kokeillut. Harjoitusten tekeminen ei vie kauaa, mutta antaa paljon.

Ajatusharjoitus 1: Käytä joka päivä 10 minuuttia ja pohdi kysymyksiä, joilla voit haastaa organisaatiosi tai yhteisösi käytäntöjä ja totuuksia, olivatpa ne sitten toimivia tai ei. Vaihtoehtoisesti haasta omassa elämässäsi vallitsevia totuuksia ja käytäntöjä. Käytä erityisesti kysymyksiä miksi? entä jos..?

Ajatusharjoitus 2: Käy taidenäyttelyssä. Mieti maalauksia katsoessasi, kuinka voisit kuvailla omaa elämääsi maalauksien avulla? Mitä asioita maalaus herättää mielessäsi?

Ajatusharjoitus 3: Kuvittele tilanne, että kaikki harrastuksesi on seuraavalta viikolta peruttu. Sinulla on kuitenkin sama aika käytettävissäsi. Mitä uutta voisit kokeilla? Rohkeimmat vievät myös ideat käytäntöön.

Ajatusharjoitus 4: Mieti päivän aikana kohtaamiasi ihmisiä. Keneltä opit tänään jotain uutta? Mikä keskustelu jäi erityisesti mieleesi? Kuinka voit kyseistä oppia hyödyntää omassa elämässäsi?

Kuinka minä sitten nielin kurssipettymykseni? Vietin perheeni kanssa laatuaikaa ja inspiroiduin tästä blogista. Kirjoittaessani harjaannutin kynäniekkarin taitoani, joka on vielä aika alkutekijöissään (kirjoitus ainakin on aika pitkä). Osaisitko kenties sinä sparrailla minua kohti luovan kirjoittamisen saloja? Arvostaisin kovasti, käydään vaikka lounaalla.

Jos jaksoit tänne asti, kiitos!! Toivotan elämysrikasta matkaa kohti innovaattorin elämää.

Kaisa R

Lähteet:

Dyer, J. H., Gregersen, H. B., Christensen, C. M. 2009. ”Five discovery skills” separate true innovators from the rest of us. The Innovators DNA. Harvard Business Review.

Innovation Cultures -course. 2018. University of Eastern Finland. Professori Hanna Lehtimäki.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s