Kohtalo, joka ei ehkä ollutkaan käsissämme

Olen löytänyt tieni venäläisen kirjallisuuden pariin, ja tällä hetkellä lukunautintona on Pasternakin Tohtori Živago. Kirja värittää kauniita yksityiskohtia elämän vivahteista, mukanaan vievistä tunteista ja ihmistä suuremmasta kohtalosta. Ennen kaikkea kirja on traaginen rakkaustarina ja syvällinen katsaus elämän sattumanvaraisuudesta ja monimutkaisuudesta. Kirja on myös ironisen hauska: täynnä vähintäänkin kummallisia ihmisluonteita ja -hahmoja. Ihmiskohtaloiden taustalla kulkee myös karu kuvaus Venäjän historiasta.

Minua on aina kiehtonut ihmiskohtalot ja kipeän kauniit tarinat. Nuoruuden harrastuksiin kuului haikeiden ja traagisten rakkaustarinoiden kirjoittelu; yksi kirjoituksistani julkaistiin aikoinaan myös Sinä & Minä lehdessä =) (omanlaisensa saavutus sekin). Yläasteen äidinkielen opettaja usein kannusti minua lähettämään tarinoita julkaistavaksi. Harmi, että teinityttö minussa ei silloin uskonut tarpeeksi itseensä.

Ennen kaikkea kirja sai pohtimaan kohtaloa. Kuka määrittelee ihmisen kohtalon ja voiko ihminen määritellä itse kohtalonsa? Onko elämä vain sattumanvaraista, voiko sitä suunnitella, vai johtuuko kaikki lineaarisista syy-seuraussuhteista? Pasternak ei tarjoa kysymyksiin suoria vastauksia, mutta kirjan moninaiset käänteet ja monitasoinen tulkinta johdattavat lukijan jatkuvasti näiden kysymysten äärellä. Oma tulkintani on, että Pasternakin mukaan jokaiseen kysymykseen voi vastata kyllä ja ei. Elämä on kohtalo.

Mutta kaikki menee toisin, joku suunnittelee mua paremmin.

Minullakaan ei ole kysymyksiin suoria vastauksia. Oman elämänkokemuksen myötä kuitenkin uskon, että omaa kohtaloaan voi itse määritellä ja kuitenkaan ei voi. Elämä on niin monimutkainen kudelma, että sen kulkua ei meistä kukaan voi ottaa täysin omiin käsiinsä. Olavin Uusivirtakin toteaa laulussaan ”mutta kaikki menee toisin, joku suunnittelee mua paremmin”. Kirja saikin minut ymmärtämään, että teoillani ja sanoillani on usein vaikutusta myös jonkun toisen ihmisen elämään tai kohtaloon; joko suoraan tai välillisesti. Se on aika iso vastuu yhden ihmisen kannettavaksi. Kuinka sitä uskaltaa enää mitään tehdäkään, tai edes ajatella. Ettei vain sotkisi toisen ihmisen elämää.

Onneksi lääke tähän eksistentiaaliseen kriisinpoikaseen löytyy ihmisen sisältä. Kyvystä armollisuuteen, eettiseen pohdiskeluun ja anteeksiantoon. Uskon vahvasti, että se riittää, kun on pyrkinyt toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla, sen hetkisen ymmärryksen valossa. Uskon, että suurin osa meissä ihmisissä on hyvää, ei pahaa. Toivon, että opimme koko ajan ottamaan toinen toisemme paremmin huomioon. Olen kiitollinen siitä, että osaamme vilpittömästi pyytää anteeksi ja ennen kaikkea uskallamme antaa toisillemme anteeksi. Loppujen lopuksi kukaan meistä ei voi määritellä omaa kohtaloaan, mutta voimme jokainen pyrkiä luomaan mahdollisimman hyvän kohtalon; itsellemme ja toisillemme.

Jouluisin terveisin,

Kaisa

Kirjallisuus:

Boris Pasternak: Tohtori Živago. 1957. https://www.adlibris.com/fi/kirja/tohtori-zivago-9789520414283

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s